torstai 2. huhtikuuta 2015

Uuteen kotiin uudella ilmeellä

Onnellisen tapahtuman seurauksena teimme pienen pintaremontin entiseen poikamiesboxiin. Lähtökohta ei minun silmääni miellyttänyt, tehosteseinä pienensi ja pimensi huonetta ja muut seinät oli kuin mummon kalsarit.

Tumma poikamiesboksi

Oudon beiget seinät tummensi huonetta myös

Olen halunnut pitkään päästä kokeilemaan tapetointia ja maalausta, ja nyt ilmenikin todella hyvä mahdollisuus päästä opettelemaan uutta. Remontin keskellä huomasin, etten välttämättä ole paras maalari, mutta tapetointi sujui minulta paremmin. Erityisen hyvin onnistui suunnitteluosuus ja tapetin valinta. Olemme kumpikin tyytyväisiä tapettiin ja se tuo tilaan mielenkiintoa, valoa ja avaruutta.

Tumma tehosteseinä tapetin poiston jälkeen

Valkoinen avarsi huonetta huomattavasti

Remontin keskellä

Lopullinen harmaa "lautaseinä" onkin kivan näköinen, mutta ei kuitenkaan liian hallitseva. Non woven tapetti oli helppo ja nopea asentaa ja se sopiikin mainiosti ensikertalaiselle tapetoijalle. Ylipäätään tapetteja katsellessani päädyin siihen, ettei paperi- tai lasikuitutapetti sovellu aloittelijalle, koska niissä tarvitsee huomioida liisterin imeytymisaika, asentaminen ja poistomahdollisuus. Non woven tapetti ei tarvitse imeytymisaikaa ja se on helppo poistaa, kun haluaa uusia tapettiseinän.

Uusi hieno lautaseinä

Valmis sisustus myötäilee vanhaa tyyliäni eli on hyvin simppeli yhdistelmä uutta ja vanhaa ja vaaleita värejä. Koska asumme yksiössä, yhteen huoneeseen on mahduttava monta toimintaa. Tämän ongelman ratkaisee parhaiten hyvällä huonekalujen sijoittelulla, yhtenäisellä värimaailmalla ja erilaisilla säilytysratkaisuilla.

Tehosteseinä ei enää tummenna huonetta

Valkoiseen tilaan saa mukavasti väriä tekstiileillä ja huonekaluilla

Puulaatikoista kasattu kirjahylly
PS. Mies antoi täyden suostumuksensa asunnon remontointiin ja osallistui itse innolla toteutukseen. :)

2 kommenttia: